OSITUS

Suomen avioliitto-oikeudessa pääsääntönä on, että aviopuolisoiden kaikki omaisuus on niin sanottua avio-oikeuden alaista omaisuutta riippumatta siitä, kumpi puolisoista omaisuuden omistaa tai milloin se on saatu tai hankittu.

Omaisuuden ositus lyhyesti todettuna tarkoittaa sitä, että osituksessa avio-oikeuden alainen omaisuus jaetaan niin, että kumpikin osapuoli saa saman verran varallisuutta. Käytännössä kummallakin on oikeus sinänsä pitää yksin nimissään oleva omaisuus, mutta enemmän omistava joutuu luovuttamaan toiselle osapuolelle ns. tasinkoa niin, että tasajaon periaate toteutuu.

Ositus tulee toimitettavaksi avioliiton purkauduttua joko avioeron tai toisen puolison kuoleman johdosta. Avioerotilanteessa ositus (avioero-ositus) tehdään luonnollisesti puolisoiden kesken ja kuoleman tapauksessa (jäämistöositus) lesken ja ensikuolleen puolison perillisten välillä. Säännökset joltain osin poikkeavat toisistaan lähinnä siten, että jäämistöosituksessa on tiettyjä lesken asemaa turvaavia sääntöjä.

Osituksen ulkopuolelle jää niin sanottu avio-oikeudesta vapaa omaisuus (vrt. edellä mainittu avio-oikeuden alainen omaisuus). Tällaista omaisuutta on omaisuus, jonka osalta on erikseen sovittu tai määrätty, ettei se ole avio-oikeuden alaista. Puolisoiden kesken tästä voidaan sopia avioehtosopimuksella. Avio-oikeudesta vapaata omaisuutta voi lisäksi olla puolison lahjana tai testamenttina saama omaisuus, joka on lahjakirjassa tai testamentissa määrätty saajansa ns. VO-omaisuudeksi.

Koska ns. VO-omaisuus ei siis ole osituksessa huomioon otettavaa omaisuutta, tehdään sen osalta avioliiton purkautumisen yhteydessä ns. omaisuuden erottelu esimerkiksi siten, että osituksen yhteydessä tarvittavilta osin erotellaan ko. omaisuus ja luovutetaan sen omistajalle. Jos puolisoilla on kaikkea omaisuutta koskeva avioehtosopimus, on puolisoiden kaikki omaisuus tällöin avio-oikeudesta vapaata omaisuutta eikä näin tule lainkaan tehtäväksi omaisuuden ositusta vaan toimitettaan ainoastaan omaisuuden erottelu.

Osituksen toimittaminen edellyttää ainakin toisen osapuolen aktiivista toimintaa; ositusta ei määrätä toimitettavaksi viran puolesta. Jos kumpikaan ei vaadi osituksen tekemistä, saattaa se jäädä joskus avioeron jälkeen jopa vuosiksi tekemättä.

Varsinkin avioerotilanteessa osituksen toimittaminen on suositeltavaa, kuolinpesissä osituksen lykkääntyminen sen sijaan on tavanomaista, ainakin tilanteessa, jossa pesä on jakamattomana lesken hallinnassa.

Avioero-ositus voidaan tehdä milloin tahansa avioeron vireille tulon jälkeen eli sen jälkeen, kun ns. 1-vaiheen avioerohakemus on jätetty käräjäoikeuteen. Ositus siis voidaan aloittaa ja saattaa loppuunkin jo ennen kuin avioero on lopullisesti tuomittu.

Ositus voidaan tehdä puolisoiden välisenä sopimusosituksena niin, että puolisot kirjallisesti vaadittuja muotomääräyksiä noudattaen sopivat omaisuutensa osituksesta.

Mikäli puolisot eivät pääse asiasta sopimukseen, tulee osituksen toimittaminen käräjäoikeuden määräämän pesänjakajan tehtäväksi. Kumpi tahansa puolisoista voi missä vaiheessa tahansa (avioeron vireille tultua) tehdä käräjäoikeudelle hakemuksen pesänjakajan määräämiseksi. Pesänjakajan toimittamasta osituksesta käytetään termiä toimitusositus. Vaikka pesänjakajan tehtävänä on ratkaista puolisoiden väliset erimielisyydet ja päätöksellään toimittaa ositus, pyrkii hänkin yleensä ensisijaisesti saamaan puolisot sopimaan asiasta; puolisot voivat siis edelleen sopia ositusasiansa, vaikka pesänjakaja olisikin jo määrätty.